Mikä blogi?

Kirjoitusinto on ailahtelevaa, mutta jäin pohtimaan, minkä mahdollisen kategorian alle hopinani sopisivat. Eihan luokituksilla niin tarkkaa ole, mutta ajankulukseni vain mietin, etta mitakohan tulen taalla koskaankaan sanomaan.
Tama voisi mahdollisesti olla

a) aiti-/vauvablogi. Tosiasia on, etta olen kotona ja taalla on toinenkin huomattavasti pienempi ihminen. Mutta kun ei multa oikeen loydy mitaan jutunjuurta tuolta saralta. Olen aiti, mutta en mitenkaan harrasta kasvatusoppaita tai verenpaineen nostatusta oikeanlaisten vaatteiden loytamisesta meidan pullerolle. Eli ei.

b) kirjablogi. Nyt viime aikoina luppoaikaa on loytynyt niin mukavasti, etta olen kerinnyt lukea kuukaudessa enemman kuin yhden kirjan. Ujostelen kuitenkin arvioiden kirjoittamista. Seka sita, kiinnostaako minun mielipiteeni tassa asiassa nyt hirveasti ketaan muuta kuin itseani. Olen kuitenkin innostunut lukemaan muiden kirjablogeja, joten ehka taallakin tulee joskus jotain juttua kirjastokayntieni sadosta. Sellaista sopivan jokapaivaista horinaa, etta mita mielestani kannattaa lukea ja mita ei. Toistaiseksi paivitan lukukokemukseni Goodreads -sivustolle.

c) matkailu-/expattiblogi. Tassa aihepiirissa liikun wannabe-tasolla, koska kaytannossa olen Varsinais-Suomen maaseudulla. Matkasuunnitelmaa ei ole, mutta halut sitakin kovemmat. Haaveilen etenkin Amatsonin alueesta, Afrikan mantereesta jalkojeni alla seka Nepalista. Sitten joskus jos mikaan maamme rajojen ulkopuolelle lahteminen toteutuu blogikin seuraa mukana.

Summa summarum. Tassa lienee sekoblogi. Arki se kai taallakin vahviten nakyy. Keta mun puuronkeittelyt sitten kiinnostaa, jaanee nahtavaksi. Ehka tekstien kirjoittaminen toimiikin ennen kaikkea oman mielen virkistajana.

huimaa ahkeruutta

kauhealla innolla ja jokos jopa tohinalla aloitin blogin kirjoittamisen uudelleen... mutta alkua pidemmalle en sitten paassytkaan. syytan siita kuitenkin kaikkia muiden mielenkiintoisten blogien pitajia, koska mun aikani vaan yhtakkia vierahtaakin heidan sivuillaan, enka paivita omasta elostani mitaan. ihmettelin myos yhdelle aitiys-blogia pitavalle ystavalleni, etta miten han kerkeaa. niin se vaan menee, etta kun Vapaata Rauhallista ja Hiljaista aikaa paivassa on parhaimmillaan ehka noin tunti, niin se priorisointi ei aina osu tanne. vaan johonkin hirveesti tarkeampiin asioihin, kuten sen miettimiseen, mika musta tulee isona.

todellakin, edellisesta opintosuorituksesta (gradu) on jo vuosi, mutta nyt koitan vihdoin valmistua. ja viime tipassa tietysti. maanantaina papereiden pitaa olla tiedekunnassa, mikali haluan olla vuosimallia 2011. taitaa tarvita tuhlata tuohon ykkosluokan postimerkkiin. sitten sita ollaan komiasti FM ja kortiston uusi asukki. tyopaikkaideoita otetaan vastaan! kotona on kivaa, mutta rajansa kaikealla. mulla se on nakojaan noin yksi vuosi. vaikka hauskaa ja rentoahan taalla on, mutta ehka kaipaan jotain aivopurtavaakin jo. eli mol.fi -sivustolle tieni kay. harmillisinta vaan on, ettei sielta useinkaan tunnu loytyvan juuri niita kuuluisia oman alan toita. siis kehitysyhteistyotoita. olenkin ajatellu laajentavani tuon omimman alani mahdollisimman kaikkea tarkoittavaksi. mita sitten loytyykaan, muuttokin lienee edessa taalta maalta, vaikka en ole ihan varma olenko siihen viela valmis. varsinkin, kun paivan hesarissa kerrottiin seudun huonosta vuokra-asuntotilanteesta. missa on mun koti?


vali vali paivan kuulumiset tassa.

Loppu vanhojen kaivelulle

Pidatys siis onnistui ja vauveliini R syntyi ei niin hehkealta tuntuneen ja pitkan synnytyksen jalkeen 6.1. Siita eteenpain elamaa ei olekaan hirveasti tarvinnut suunnitella. Ensin syodaan, sitten royhtaillaan ja jos viela lopuksi nukutaankin, niin kombo alkaa olla aika koossa. Pari kuukautta sellasta aika tasasta ruljanssia siihen alkuun.

R oli 3,5kk, kun lahdettiin nayttaytymaan Atlanttin toiselle puolelle hanen isan suvulle. Matkaa jatkui aina heinakuun puolivaliin saakka. Nyt jalkikateen melkein hirvittaa, kun miettii tota matkaa. Oli se kylla aika pieni, kun auto vei Helsinkiin, lento Madridiin, sielta Méxicoon, mista viela rouheat 12 matkantekoa ennen kuin seuraavan kerran paasi sankyyn nukkumaan. Eika oltu viela edes perilla! Ei ollut kylla nukahtamisvaikeuskia, paitsi tietty R:lla... Saastan yksityiskohdilta matkalla olleesta huudon maarasta. Sen verran kuitenkin, etta ihme, ettei meita heitetty bussista johonkin maantien varteen.

Kuumakin oli. Tuntui hieman epareilulta, etta ensin Suomessa oltiin karvistelty vaan kiltisti melkein koko R:n pienen elaman ajan sisatiloissa huippupakkasten vuoksi. Sitten ollaan Meksikossa, eika taaskaan paivalla voinut liikkua "vapaasti", ellei halunnut polttaa vauvan ihoa palovammoille. Tietysti aurinkorasvaa kaytettiin ja kaikki mahdolliset varotoimet, mutta on ne sateet vaan vahvoja. Punotus alkoi jo nakya pienen iholla, jos kaveli vain pyykkinarulle hakemaan vaatteet.

Meksikossa keskityttiin samaan kuin Suomessakin, eli rauhalliseen kotielamaan siis. Naapurissa oli onneksi innokkaita teinityttoja hoitoapuna, joten mikapas parempi. Sai edes joskus kadet vapaaksi massaa kasvattaneesta "pikku"vauvasta. Muutamalla pienella turistimatkalla kaytiin. Ensin Colimassa muutama yo, myohemmin syntymapaivani aikoihin Pátzcuaro-jarvella. Siella yovyttiin saaressa (Yunuén), missa asukkaita oli vain muutama sata. Saavuttiin illalla eika ainoan majotuslaitoksen ovet olleet edes auki. Ja R:lla loysat housuissa, vahan myos niiden ulkopuolella. Sade uhkailu tulollaan. Mietin, ettei 28-vuotius ollut ehka matkan rehkimisen arvoista.

Isla de Yunuén

Mutta kun ovet omaan mokkeroiseen avautu, niin oli se kylla ihan kiva sitten kuitenkin.

Heinakuussa heitettiin heipat ja tultiin takaisin Suomeen. Taalla oli viela kesa, mutta palttoota ei tarvinnut ulos mennessa. Vihdoin taydellinen keli!

Nyt tulee syksy, R tekee jo muutakin kuin alussa mainitsin. Miksi siis en myos minakin, jotain virikkeita sita tuntuisi tahan kaipaavan. Mukamas koko kotiaityis on alkanut tuntua liian helpolta. Oisko ihan noinkaan...