Loppu vanhojen kaivelulle

Pidatys siis onnistui ja vauveliini R syntyi ei niin hehkealta tuntuneen ja pitkan synnytyksen jalkeen 6.1. Siita eteenpain elamaa ei olekaan hirveasti tarvinnut suunnitella. Ensin syodaan, sitten royhtaillaan ja jos viela lopuksi nukutaankin, niin kombo alkaa olla aika koossa. Pari kuukautta sellasta aika tasasta ruljanssia siihen alkuun.

R oli 3,5kk, kun lahdettiin nayttaytymaan Atlanttin toiselle puolelle hanen isan suvulle. Matkaa jatkui aina heinakuun puolivaliin saakka. Nyt jalkikateen melkein hirvittaa, kun miettii tota matkaa. Oli se kylla aika pieni, kun auto vei Helsinkiin, lento Madridiin, sielta Méxicoon, mista viela rouheat 12 matkantekoa ennen kuin seuraavan kerran paasi sankyyn nukkumaan. Eika oltu viela edes perilla! Ei ollut kylla nukahtamisvaikeuskia, paitsi tietty R:lla... Saastan yksityiskohdilta matkalla olleesta huudon maarasta. Sen verran kuitenkin, etta ihme, ettei meita heitetty bussista johonkin maantien varteen.

Kuumakin oli. Tuntui hieman epareilulta, etta ensin Suomessa oltiin karvistelty vaan kiltisti melkein koko R:n pienen elaman ajan sisatiloissa huippupakkasten vuoksi. Sitten ollaan Meksikossa, eika taaskaan paivalla voinut liikkua "vapaasti", ellei halunnut polttaa vauvan ihoa palovammoille. Tietysti aurinkorasvaa kaytettiin ja kaikki mahdolliset varotoimet, mutta on ne sateet vaan vahvoja. Punotus alkoi jo nakya pienen iholla, jos kaveli vain pyykkinarulle hakemaan vaatteet.

Meksikossa keskityttiin samaan kuin Suomessakin, eli rauhalliseen kotielamaan siis. Naapurissa oli onneksi innokkaita teinityttoja hoitoapuna, joten mikapas parempi. Sai edes joskus kadet vapaaksi massaa kasvattaneesta "pikku"vauvasta. Muutamalla pienella turistimatkalla kaytiin. Ensin Colimassa muutama yo, myohemmin syntymapaivani aikoihin Pátzcuaro-jarvella. Siella yovyttiin saaressa (Yunuén), missa asukkaita oli vain muutama sata. Saavuttiin illalla eika ainoan majotuslaitoksen ovet olleet edes auki. Ja R:lla loysat housuissa, vahan myos niiden ulkopuolella. Sade uhkailu tulollaan. Mietin, ettei 28-vuotius ollut ehka matkan rehkimisen arvoista.

Isla de Yunuén

Mutta kun ovet omaan mokkeroiseen avautu, niin oli se kylla ihan kiva sitten kuitenkin.

Heinakuussa heitettiin heipat ja tultiin takaisin Suomeen. Taalla oli viela kesa, mutta palttoota ei tarvinnut ulos mennessa. Vihdoin taydellinen keli!

Nyt tulee syksy, R tekee jo muutakin kuin alussa mainitsin. Miksi siis en myos minakin, jotain virikkeita sita tuntuisi tahan kaipaavan. Mukamas koko kotiaityis on alkanut tuntua liian helpolta. Oisko ihan noinkaan...