minulla oli méxicossa vieras cololasta. Yhtena ohjelmanumerona oli tuliaisten ostelu kotona odottaville veljille. Kaytannonlaheisesti reppuun lastattiin kaikille t-paita.
Koska paasiaisloma semana santa oli koittamassa, paatin lahtea yhta matkaa vieraani kanssa cololaan lomanviettoon. Kesken matkanteon meidat sai kiinni puhelu. Kahden paivan paasta puhelusta t-paita oli violetin arkun paalla sementtihaudassa, kun sita alettiin muurata umpeen.
Tutustuin misaeliin ensimmaisella colola-vierailullani, kun poika oli juuri tayttamassa 18-vuotta. Iltaisin han tuli rannalle, teki tyon kavereiden kanssa naureskelun lomassa ja palasi vuoron loputtua kotiinsa skandaaleja aiheuttamatta. Jokaisen colola-vierailun aikana misael on ollut paikalla virne naamalla kuulumisia kyselemassa. Viimeisimman kerran kylassa piipahtaessani helmikuussa hymy oli entistakin suurempi, jos vain mahdollista. Avioliittoa oli takana kahdeksisen kuukautta ja tuore pariskunta asui omassa yhteisessa kodissa. Atzin-vaimon raskaus oli aluillaan. Misaelista oli tullut talon Mies, isanta. Han ei ole perheen vanhin poika, mutta avioliitto oli nostanut hanet ruokapoydan paahan ja kodin johtajaksi. Valilla jopa tuntui, etta lopuista veljeksista oli tullut vieraita omassa kodissaan.
Omissa silmissani misael ja atzin edustivat jonkinlaisia isanmaantoivoja. Tai vahintaan cololan valoisaa tulevaisuutta. Kyla ei tulisi katoamaan omaan mahdottomuuteensa niin kauan kuin olisi ihmisia, kuten he. Heidan omista kasvoistaankin paistoi onni, onni yhteisen elaman aloittamisesta. Puhelun tultua alkushokista selvittyani mietin atzinia. Pelkka ajatus oli musertava, cololassa odottanut todellisuus jotakin viela enemman. Ensimmaisesta illasta lahtien, kun puolittain avonainen arkku tuotiin atzinin vanhempien talon pihalle, tytto liikahti sen vierelta vain muutamina hetkina, silloinkin hyvin vastahakoisesti. Auringon laskettua illan kylmetessa sukulaisten yrittaessa kantaa atzinia sisalle nukkumaan heidan oli luovutettava. Atzin jatkoi istumistaan arkun laidassa kiinni, joku toi talvitakin hartioille. Oma kylmyys pakotti vierailulle misaelin ja atzinin kotiin, johon rinkkani oli jaanyt. Heidan sangyllaan istuen kaivan puhtaita vaatteita, jotta voin palata muun seurueen luo. Sangyn alta pilkottavat misaselin kiiltavat mustat kengat, joiden sisalle on tungettu pari sukkia. Siina ne odottavan sangynvierella, valmiina lahtoa varten. Piirongin paalla on deodoranttien ja hammasharjojen seassa pystyssa itse askarreltu katekismus. Voiko olla mahdollista, etta joku on ollut heti kuoleman jalkeen niin viitselias, etta on kaivanut sen esille, vai onko vihkonen esilla sattumalta. Kannessa on kuva auringonlaskusta ja teksti ”osa elamankulkua on saapua taivaaseen”.
Oli sunnuntaiaamu, kun misael oli lahtenyt kalastamaan cololan rannan paassa oleville kallioille. Yksi kivista, jolle han paatti saalista narratessaan astua ei ollutkaan pitava, misael kaatui vatsalleen kallion reunamalle useiden metrien korkeudessa. Paikalla ei ollut mitaan, mihin kadet olisivat voineet tarrata. Pudotuksen aikana paa osui kallioreunaan ja katkaisi pojan niskan. Veteen saakka paadyttyaan paikkaan varjaytyi laaja oranssinpunainen alue. Mukana ollut teinipoika lahti kylaan hakemaan apua. Kovan aallokon vuoksi ruumista ei voitu tuoda rantaan, vaan se kuljetettiin paikallisen kalastajan veneella viereiselle rannalle. Rannalle, jonka kyljessa misaelin koti oli. Sunnuntai-iltana ”parannettu” ruumis palasi cololaan, jossa se tiistaina haudattiin. Naiden paivien aikana cololani oli entista pienempi. Se koostui surutalosta ja muutamista kaduista, jotka johtivat siita kauppaan. Colola oli rannatonta sisamaata.
Kolme paivaa surijat tulivat ja menivat pihamaan sisaankaynneista. Pata oli lampimana tarjoillen vieraille kanakeittoa. Illalla tarjoiltiin kahvia, joku jaksoi aina olla hereilla arkun vieressa. Yolla heraan riippumatosta, kun itku on laantunut. Atzin nukkuu seisoen puolittain arkun paalla. Aamun sarastaessa saapuu uskonmies, jonka johdolla hereillaolevat laulavat ruumiin ymparilla. Piiloudun viltin alle, jotta edes osittain voin paeta todellisuutta, josta varhainen aamu muistuttaa jokaisella liikkeellaan. En voi olla avuksi, jos en pysty hillitsemaan tunteitani. Rukoustilaisuudet jatkuvat mustiin pukeutuneen ja mustan pitsihuivin suojiin piiloutuneen paikallisen rouvan opastuksella. Han saapuu paikalle useita kertoja, aina hiljaa, kuin itse kuolema leijaillen. Han kohentaa huiviaan ja lahimmat perheenjasenet kokoontuvat arkun ymparille ottaakseen osaa rukoukeen. Taka-alalla muut nousevat seisomaan.
Maanantaina illalla armeijassa tyoskenteleva veli saapuu. Koko hautajaisjoukko jaykistyy surunpurkauksen edessa, kun veli kumartuu puhumaan veljelle. Isoveli ohuen lasin alla arkussa, vuotta vanhempi vierella kaksinkerroin pahastaolostaan vaantyneena. Kolmas veljista on viettanyt samaisen paivan hautausmaalla valmistellen pikkuveljensa sementtista lepopaikkaa. Misaelin ikuisuus tulisi alkamaan oman aidin hautapaikan vierella. Ennen arkun hautaanlaskemista misael viedaan avolavan kyydissa kaymaan kotona, viimeista kertaa. Surijat kokoontuvat entista pienempaan tilaan, perheenjasenet kokoontuvat arkun vierelle hyvastellakseen misaelin kukin vuorollaan. Muu vaki ei voi enaa pidattaa kyyneliaan, vaan ihmiset etsivat tarisevalla kadella paidanhelmaa, johon pyyhkia kostuneet posket.
Hautausmaalla aurinko porottaa arkun ymparilla tungeksivien kylalaisten niskaan. Miehet tuovat paikalle kottikarryittain sementtia. Arkku katoaa nakyvista, atzin kaivertaa tuoreeseen sementtiin: ”misael martínez luna. Nació 1988, falleció 2009”.
