lähdin ensimmäisen kerran meksikoon vuonna 2005. helsinki-vantaan lentokentällä aloin lukea matkalukemiseksi mukaan ottamaani imagea. olin jopa repäissyt siitä sivun talteen. se löytyi nyt "joulusiivouksessa" huoneestani somerolta. näin siinä sanottiin:
"sitä paitsi sehän on totta. nuorelle naiselle maailma on avoin.
minulle se oli sitä vuosia. olen lähtenyt ulkomailla ties kenen matkaan päästäkseni hauskoihin bileisiin, olen nukkunut täysin tuntemattomien miesten sohvilla, kun viimeinen bussi on mennyt, olen antanut numeroni kadulla juttusille alkaneelle maahanmuuttajalle.
nyt olen vihdoin uskonut, että maailma on paha paikka ja ihmisiin ei kannata luottaa, enkä tee enää samanlaisia tempauksia. miksi?
en siksi, että minulle olisi tapahtunut mitään ikävää. minua ei ole raiskattu, sitä ei ole koskaan edes yritetty. ahdistelijoita olen tietysti tavannut siinä missä jokainen muukin nainen, mutta he ovat liimautuneet seuraani alikulkutunneleissa ja pimeillä kävelyreiteillä, eivät kotibileissä tai nuorisoporukoissa.
[...]
useammin kuin kerran olen huoahtanut vanhoja reissujani miettiessäni, miten onnekas olenkaan ollut, kun mitään ei ole sattunut. yhtä useasti olen ravistellut itseäni: Miten epäonnekas olisinkaan ollut, jos jotain olisi sattunut! sillä vaikka pahoja asioita tapahtuu eikä tyhmä pidä olla, emme me silti oikeasti kulje maailmassa täynnä murhanhimoisia hulluja. suurin osa maailman ihmisistä on täysin normaaleja, empaattisia lähimmäisiä. joskus ehkä tökeröitä ja tylyjä, mutta eivät tunteettomia psykopaatteja, joiden ainoa tarkoitus on satuttaa toisia ihmisiä tahallaan.
ei edes - tai etenkään - nuoria tyttöjä."
