kolme meksikolaista

Olen viimisen kahden viikon aikana liikkunut aika monessa erilaisessa méxicossa. En tiedä vielä, mikä niistä on eniten oma. Kuitenkin erot kunkin omassa kaupungissa on isoja. Yksi ei mene mielellään edes taksilla toisen kotikontujen läpi. Yhdelle taas 300 000 opiskelijan yliopisto on jonkinlainen kotipaikka. Ennen kuin voin kertoa, mikä on saaran méxico, niin pitänee viettää täällä enemmän kuin kaksi viikkoa. Tässä kuitenkin tarinat kolmen kaverini kolmesta meksikosta.

Tapaus A:
Tälle kaverille kaupungissa ei ole alueita, jonne ei voisi mennä. Toisissa liikkuessa vaan pitää katsella vähän enemmän ympärilleen kuin joissakin muissa. Koska hän on syntynyt ja kasvanut ei niin hirveän hyvillä alueilla on katuviisauskin kasvanut, ja joko kaveri tunnistaa varkaat kasvoilta jo kaukaa, joillekin jopa moikataan. Myös mahdollisten pahantekijöiden haistaminen lisäaistilla on hyvin kehittynyt. Vaikka kaverille koko kaupunki on oma, tuntuu kuitenkin, että eniten kotonaan hän on kotikonnuilla, missä mafia ei ole vieras, vaan asukas. Lukio on jäänyt kesken, toki jatkaminen olisi hänen omasta mielestäänkin hyvä idea, mutta se vaatisi ensimmäiseksi ainakin parempaa rahatilannetta. Sen lisäksi ehkä myös hieman parempaa keskittymiskykyä. mikään kaupunginosa ole täysin vieras. osittain omasta valinnasta ja osittain pakosta – esimerkiksi työpaikkojen takia – elämäntyyli kaupungissa on ollut aika liikkuva. Jos nähdään, niin jo yhden iltapäivän aikana saatetaan käydä monilla erilaisilla alueilla neuroottisen nopeaa vauhtia liikkuen, samalla kun yritän ymmärtää neuroottisen nopeaa puhetta ja puolittaisia slangi-ilmaisuja täynnä olevia lauseita. Yleensä siirtyminen coloniasta toiseen tapahtuu kävellen. Onhan se kuitenkin lopulta kaikkein halvin tapa liikkua. Ruoka löytyy myös kätevästi matkan varrelta, neljä tacoa 1,50e. Se on sopiva hinta päivän ravinnosta, jos päivittäinen palkka on aina hieman epävarma ja omasta aktiivisuudesta kiinni. Kuitenkin hänellä olisi aina suuri halu maksaa munkin osuus. Hyvänä päivänä se voi onnistua, mutta joskus taas metrolippu (0,15e) on kulutuksen ylärajoilla. Muutenkin suhtautuminen naisiin on aika suojeleva. Tien ylittäminen tapahtuu yleensä avusteisesti käsipuolesta vahtimalla, että löydän toisen puolen. Jalkakäytävällä kävelemiseen taas pätee macho-suojelusäännöt, joiden mukaan miehen pitää aina kävellä tien puolella.

Tapaus B:
Bee ei ole paikallisia, mutta asunut kaupungissa jo melkein vuosikymmenen. Jos on viettänyt yhden päivän edellisen henkilön kanssa ja seuraavana päivänä lähtee tämän tapaus B:n mukaan, niin tuntuu kuin olisi vaihtanut vitosvaihteelta ykköselle. Enää ei häsätäkään jokaiseen suuntaan koko aikaa ja täysiä, vaan kävellään hiljaksiin ja jutellaan pikkuisen. Ensin ajattelin, että olen tavannut meksikon hiljaisimman ihmisen, mutta sittemmin tulinkin tulokseen, että muutos rytmissä vaan on niin suuri, että en itsekään oikein tiedä, miten olla. Jos en joudukaan puhumaan päälle tai korottamaan ääntäni, että saisin vastatuksi edes mulle esitettyihin kysymyksiin, niin miten sellaisen meksikolaisen kanssa käyttäydytään? Sitähän melkein joutuu itse keksimään keskustelunaiheita, ja espanjankielinen small talk ei ole vielä spesialiteettini. Varsinkin, kun henkilöllä on hyvä koulutus, kiinnostusta kirjallisuuteen, filosofiaan ja ties mihin, niin ehkä omat sanomiset joutuu tarkempaan puntariin ja vauhti hidastuu ihan itsestään. Hah, oli jopa lukenut sinuhe egyptiläisen, joka mulla on vasta täällä hyllyssä odottamassa. Koulutuksesta huolimatta rahansaanti méxicon työmarkkinoilla on vähän niin ja näin. Joinain päivinä töitä on, mutta seuraava päivä ei ole koskaan varma. Siksi kännykkää pitääkin vahtia siltä varalta, että pomo soittaa, että saa ilmaantua työpaikalle seuraavanakin päivänä. Ruokailu tapahtuu kansanpaikoissa, joissa penkit ei välttämättä ole aina puutarhakalustosta. Lyhyet matkat kävellään, sen jälkeen turvaudutaan joukkoliikenteeseen. Kaikki maksaa omat kulunsa, eikä se ole edes keskustelunaihe. Kotimatkallekin tyttö uskalletaan päästää yksin, vaikka päivä olisi jo kääntymässä iltahämäräksi. Kertoi, että ei mielellään liiku tietyillä keskustan alueilla pimeällä, ellei ole pakko. A-kaveri asuu siellä. Kerran kertoi olleensa kulmilla pimeän tultua, eikä tuntenut tarvetta jäädä sinne pidemmäksi aikaa pyörimään. Itse asuu nuorten ja taiteilijoiden suosiman kaupungonosan liepeillä, mutta kuulemma sen halvimmassa asunnossa.

Tapaus C:
Myös Cee on koko ikänsä asunut méxicossa. Nähtiin samassa kaupunginosassa, missä kaveri B asuu. Henkilöllä on suhteellisen pysyvä työpaikka ja uusimmat tekniset laitteet. Myös matkusteltua on tullut, ulkomaita myöten. Veli asuu Yhdysvalloissa, missä itse C myös oli käynyt kyläilemässä kolme kuukautta. Asiat tuntui elämässä kaikin puolin olevan kohdillansa. Iso asunto hyvällä aluella, missä äiti käy vain joskus. Töihin oli kävelymatka, ja jos kauemmas mieli, niin oma auto jouhevoittaa matkantekoa. Se oli kuulemma tärkeä, etenkin golf-harrastuksen vuoksi, koska pelivetimissä ei voisi mennä julkisiin kulkuneuvoihin herättämättä liikaa huomioita. Sinänsä ihan totta varmaan, mutta olisi nyt voinut keksiä paremman syyn auton omistamiselle... Jos ruokailu ei tapahdu kotona, niin parhaimpana vaihtoehtona pitää Burger Kingiä. Tosin kotoakin varmaan löytyy ihan hyviä sapuskoja, koska kaksi kertaa viikossa siellä käy señora, joka kokkaa useammaksi päiväksi kaappiin ruokia.
Muuten tykkää viettää aikaansa vakavaraisilla alueilla sijaitsevilla plazoilla. Enemmänkin kuvailisin niitä kauppakeskusten sisäpihoiksi. Käytiin yhdellä syömässä ketju-tacopaikassa (neljä tacoa n.4,50e) ja ensimmäistä kertaa täällä ollessani tunsin, etten ollut paikan vaalein ihminen. Olen kuullut meksikolaisista, jotka välttelevät aurinkoa, jotta tarkoin varjeltu vaaleus ei ”pilaantuisi” rusketuksella. Näiden täytyi olla niitä. Aukio oli myös yltä ja alta pelkkää parkkipaikkaa. Siellä jaguaarit ja kiiltävät kaupunkimaasturit oli sievissä riveissä.
Méxicossa on useita yliopistoja, tämä henkilö oli valinnut opiskelupaikkansa sen perusteella, mihin maksukyky riitti. Julkinen yliopisto UNAM, jossa B oli opiskellut maksaa lukukaudessa 0,20 senttiä, mutta sinne C ei halunnut, koska ei pidä opetuksen tyylistä ja ”vallankumouksellisesta ilmapiiristä”. Vaikka myönsi, että joillakin aloilla yliopisto on huipputasoa. Hän meni siis opiskelemaan yksityiseen yliopistoon, jonka lukukausimaksu oli useita tuhansia euroja. Luokkakoko viestinnänryhmässä oli ollut 13.

Vaikka henkilö vaikuttaa oikein älykkäältä ja ystävälliseltä, välillä tuntuu, että itse olen elänyt kaikkina méxicossa vieraileminani kertoina lähempänä meksikolaista todellisuutta. Toisaalta vaan leikin sitä, koska voin valita olla täällä tai lähteä pois, jos siltä tuntuu. Todellisuuksiakin on niin monia kuin vain jaksaa nähdä, kuunnella ja ymmärtää. Esimerkiksi keskustassa C ei käy mielellään lainkaan. Myönnettäköön, se on paikoin aika rähjäinen ja parhaat päivänsä nähnyt. Mutta en silti osaisi ajatella sitä paikkana, jonne en mielelläni menisi. Henkilö piti méxicoa esimerkiksi minulle ulkomaalaisena aivan turvallisena paikkana, koska tiedänhän tietyt alueet, joihin ei kannata mennä. Lista oli osittain yllättävä. Vaikka hän on asunut tässä kaupungissa 25 vuotta, tuntuu, että olen itse lyhyillä käynneilläni jo kokenut laajemmin miljoonakaupungin eri puolia tuttujeni avustuksella.