kiertue

Toivottavasti ette ole hyljänneet mua, vaikka olenkin vaipunut blogin suhteen jonkinlaiseen hiljaiseloon, näköjään. En edes oikein tiedä, miksi kirjoittaminen on pitkittynyt, mutta ainakin haluan oikaista yhden teorian, joka on paha väärinymmärrys. Blogi ei ole ollut jäissä sen takia, että olisin kokenut suuren herätyksen ja hautautunut niin syvälle graduaineistoon ja arkistojen saloihin, että en olisi ehtinyt kirjoittaa. Paremminkin kirjoittamattomuutta selittää se, että olin pari viikkoa lomamatkalla mutkien kautta suomesta vierailulle tulleen eevan kanssa.
Kartoista kiinnostuneita maantieteellisesti suuntautuneita ihmisiä varten informoin, että reittimme oli guanajuato-san miguel allende-barra de navidad-manzanillo-colima-colola. Eeva on vielä sillä tiellänsä, mutta tullee mua viihdyttämään (ja etäännyttämään gradusta sekä blogista) taas tällä viikolla.
Seuraavaksi monisanaisempi selitys matkasta.

Ensimmäinen asia, mihin guanajuatossa kiinnitti huomiota oli tunne siitä, ettei enää ollut miljoonien méxicossa. Ennen tänne tuloa mietin, mahtaisiko suurkaupunki alkaa ahdistamaan tai tuntisinko itseni liian sidotuksi, ahtaanpaikankammoiseksi, kun liikkuminen ei ehkä olisi niin vapaata kuin suomessa, missä voin mihin kellon aikaan tahansa lähteä yksin palloilemaan mihin tahansa osaan kaupunkia, jos niin jostain erotyisestä syystä haluiaisin. Minkäälaista tuskaa city ei ole aiheuttanut, mutta guanajuatossa aloin ajatella, että huomaamattaan on kuitenkin sopeutunut aika erilaiseen ajatusmaailmaan, mitä tulee liikkumiseen tai turvallisuuteen. Onneksi se ei kuitenkaan tunnu kotiarestilta, vaikka olisinkin iltaisin kotona. En odota ovensuussa aamun ensimmäistä auringonsädettä, että voisin lähteä laajemmille tutkimusvesille, kun mitä oma asunto mahdollistaa. Nopeasti sitä kuitenkin tottuu toisenlaiseenkin tunnelmaan – guanajuatossa pian huomasi kävelevänsä keskellä katua, laukku auki ilman muistikuvaakaan siitä, missä suunnassa hostelli sillä hetkellä mahtoi olla. Tietä ylittäessä ei jaksanut edes katsoa olkansa yli, koska kaupungin keskustasta autot oli siirretty maan alle, missä oli laaja teiden verkosto.
Guanajuato on myös UNESCO:n maailmanperintökohde, ja rahaa restaurointiin oli selkeästi ollut. Méxicon plaza garibaldin jälkeen jotkin osat guanajuatoa tuntuivat ranskan rivieralta. (missä on tullut niin useasti vierailtua, että on ihan oikeutettua tehdä tällainen vertailu...) guanajuato on myös opiskelijakaupunki. Nautittiin eevan kanssa villistä opiskelijaelämästä kuluttaen hostellihuonetta koko rahan edestä. Eeva tutustui etenkin rakennuksen wc-varustukseen.

Barra de navidad oli armoitetun matkaoppaamme mukaan pieni ja rauhallinen kalastajakylä. Aamulla bussissa silmiä hieroskellessamme pohdittiin, että oleskelu kylässä voi olla mielenkiintoinen kokemus kahdelle blondille. Vain me ja muutama ahavoitunut avomerikalastaja. Kävelymatkalla hotelliin vastaan tuli ensimmäiset viisikymmentä amerikkalaiseläkeläistä. Ja virta ei ollut loppuakseen. Epäilen matkakirjan kirjoittajaa yhdeksi heistä, koska aitoa ja luonnonkaunista en olisi adjektiiveina paikasta käyttänyt. Tai en valita, on tyyni valtameri aina kaunis, vaikka silmää hieman häiritsisikin arabityyliin rakennettu viiden tähden hotelli tai hotellin omistajan oma lukaali. Nähtiin muutaman päivän oleskelun aikana noin viisi muuta alle 60-vuotiasta turistia. Loput nauttivat täysillä sauvakävelystä. Irvokkaimmat maisemat näimme laguunia kiertäneellä veneajelulla. Löytyi barra de navidadin toisenlainen puoli, jos muutaman tuhannen asukkaan kaupungissa voi kovin monenlaisia puolia olla. Kanaalin molemmin puolin oli taloja, jotka olisi voinut muutama sata neliö lisäämällä löytyä varmaankin kalifornian rannikolta. Kastelluilla ja puunatuilla patioilla oli muutama aurinkotuoli ja pieni pöytä valmiina margaritoja odottamassa. Ovien ja säppien reunoissa varoiteltiin yhtiöillä, jotka valvoivat kyseistä yksityisomaisuutta. Veneiden kokassa heilui yleensä yhdysvaltain tai kanadan lippu. Rakennusten katoilla korjaustöitä tekemässä heilui meksikolaisia. Jotenkin ajatus kiertyi yhdysvaltoihin suuntautuvaan muuttoliikkeeseen, ja toisaalta tähän muuttoliikkeeseen. Yhtäkaikki, meksikolaisen asema ja työtehtävät ovat samoja, kumman tahansa maan kansalaiset liikkuvat rajan toiselle puolelle.

Puolitoista tuntia barran aalloista etelään pysähtyi tiemme manzanilloon. Kaupunki on yksi meksikon tärkeimmistä satamista, ja sen merkitystä pyritään entisestään lisäämään. Kaupungin tyyliä tai ilmapiiriä on vaikea kuvailla. Asukkaita piti ennakkotietojen mukaan olla kohtalaisesti, mutta keskusta käsitti noin neljä katua. Kilometrien päässä oli toinen keskusta, missä hotellit nousivat parhaiden rantojen lähellä. Manzanillo on myös risteilyalusten pysähdyspaikka, liittovaltion budjetista oli saatu jo lisärahaa uuden ja paremman turistisataman rakentamiseksi. Manzanillosta löytyi myös mahdollisesti meksikon, ja siten koko maailman parhaat tacot.

Colima on samannimisen osavaltion pääkaupunki, hyvin pieni sellainen tulimme toteamaan. Yliopistosta ja hallinnon keskittymisestä huolimatta paikka oli äärettömän rauhallinen. Sunnuntaina oli vaikea löytää katuja, missä edes joidenkin ovien yllä valot olisivat houkutelleet ihmisiä syömään tai kauppoihin. Colima on tunnettu kaupungin ulkopuolella nousevista tulivuorista. Tehtiin myös varovaisia lähestymisyrityksiä. Ensimmäisellä bussimatkalla päästiin noin vartin matkan päähän, kun päätettiin, että ei mennäkään. Matka oli ollut tyssätä jo colimassa, sillä hikinen paikallisajoneuvo seisoi noin tunnin risteyksessä liikahtamatta hevosten ohimarssin vuoksi. Kävelyllä bussiasemalle cowboyt ja hepat oli ollut ihan hauska ja piristävä folkloristinen lisä, mutta ei enää siinä vaiheessa, kun housut ja paita märkänä bussissa ei nähnyt koko kulkueen päätä. Seuraavana päivänä otettiin uudestaa ja päästiin jo hieman lähemmäs, laguna marialle. Vuorikiipeilijöitä meistä ei kuitenkaan tullut.

Viimeiseksi cololaan, minne hylkäsin eevan hieman yli viikko sitten. Oma oleskelu oli tavoista poiketen aika lyhyt, alle viikko. Siinä ajassa ehti sanoa moikat kilpikonnille ja niiden hoitajille. Seuraavalla kerralla, jos sinne saakka vapaahetkinä pääsen olen uhkaillut itseäni, että gradukirjat tai jopa tietokone tulee mukaan.

Mitäköhän muuta olisi tapahtunut? No, ainakin saatiin jääkaappi. Sen puute oli pahasti pidätellyt mun julmettua kokkausintoa. Oli pakko purkaa kotirouvailut sitten vaan jatkuvaan huoneen siivoamiseen. Ei vaiskaa.
Gradunteossa toistaiseksi ruminta ja pelottavinta, mitä oon nähnyt oli uusnatsien mielenosoitus joitain päiviä sitten. Onneksi niitä oli aika vähän.

kysymys

yksi kaveri kysyi jokin aika sitten, että eikö noin suomalaisena musta tunnu pahalle täällä nähdä köyhyyttä ja muita ongelmia enemmän kuin olen tottunut suodattamaan lävitseni kotona. Vastasin, että ensimmäisellä kerralla meksikossa tuli tuskasteltua näitten kysymysten kanssa paljon enemmän. Eräällä tavalla silloin myös näki enemmän – tai katsoi tarkemmin. Jokainen näköhavainto meni suuren pyörän läpi omassa tajunnassa, eikä montaakaan juttua pystynyt ohittamaan arkipäiväisellä välinpitämättömyydellä. Toisaalta samalla, kun kaikki ei saa aikaan enää niin suurta tunteiden ja ajatusten peilailua itsensä sisällä, niin paljon saattaa jäädä huomaamatta. Vastasin myös, että osittain koitan olla tiedostaenkin näkemättä ja ajattelematta liikoja. Jos suhtautuisin kaikkeen, minkä ohi päivittäin kävelee sen vaatimalla tarmokkuudella ei täällä oleminen viikkoa pidempää olisi mahdollista.

Kuitenkin tuon kysymyksen jälkeen aloin ajatella, olenko muuttanut itseni liiankin sokeaksi tai välinpitämättömäksi. Sen jälkeen olen kuullut ja tuntenut ympäristöni voimakkaammin, ja uskon, että helpompaa on, kun ainakin jonkin verran käpertyy itsensä kanssa omiin mietteisiin, kun matkustaa läpi kaupungin. Vastatessani olin myös unohtanut yöllisen todellisuuden, joka alkaa pikkuhiljaa pimeän tullessa. Ei tunnu missään, koska päätin ettei tunnu -asenteen ylläpitäminen on huomattavasti vaikeampaa, kun yhtäkkiä metrossa tuntee pienen pehmeän käden asettavan jotain polvelle. Työläinen on ehtinyt vaunussa jo pitkälle, kun huomaan, että polvelle on laitettu pieni sarjakuvatarra. Se pysyy enää juuri ja juuri kiinni, niin monien vaatteista se on jo kerännyt roskaa taakseen. Pian pieni metrokauppias palaa ja kerää tarrat pois, ellei sitä halua lunastaa itselleen itse määrittelemällä hinnalla. Koko toimitus tapahtuu lähes ahdistavassa hiljaisuudessa ilman kaupusteluun normaalistu kuuluvaa huutoa ja helppoheikkimäistä puherytmiä.

Eräällä kerralla taas olin palaamassa kotiin ja istuin pikkubussissa odottamassa sen lähtöä. Toivon sen hetken koittavan pian, koska paikallaan ollessamme avoinaisista ikkunoista kuului koko ajan hiljainen laulu. En edes kuullut sanoja, jotka ehtivät toistua useasti ennen kuin lähdettiin. Siitä huolimatta pienen laulunpätkän henkäily pimeällä metroasemalla meinasi olla liikaa. Esittäjä oli keski-ikäinen mies, joka istui laitureille vievien rappujen päässä kylmässä maassa polvillaan silmät kiinni. Onneksi bussini lähti. Pääsin pakoon kotoiseen coloniaani keskiluokkaisesti haukkuvien koirien ja poliisien valvomien autoparkkien luo, missä kolmesta peitosta huolimatta joskus paleltaa öisin.

kolme meksikolaista

Olen viimisen kahden viikon aikana liikkunut aika monessa erilaisessa méxicossa. En tiedä vielä, mikä niistä on eniten oma. Kuitenkin erot kunkin omassa kaupungissa on isoja. Yksi ei mene mielellään edes taksilla toisen kotikontujen läpi. Yhdelle taas 300 000 opiskelijan yliopisto on jonkinlainen kotipaikka. Ennen kuin voin kertoa, mikä on saaran méxico, niin pitänee viettää täällä enemmän kuin kaksi viikkoa. Tässä kuitenkin tarinat kolmen kaverini kolmesta meksikosta.

Tapaus A:
Tälle kaverille kaupungissa ei ole alueita, jonne ei voisi mennä. Toisissa liikkuessa vaan pitää katsella vähän enemmän ympärilleen kuin joissakin muissa. Koska hän on syntynyt ja kasvanut ei niin hirveän hyvillä alueilla on katuviisauskin kasvanut, ja joko kaveri tunnistaa varkaat kasvoilta jo kaukaa, joillekin jopa moikataan. Myös mahdollisten pahantekijöiden haistaminen lisäaistilla on hyvin kehittynyt. Vaikka kaverille koko kaupunki on oma, tuntuu kuitenkin, että eniten kotonaan hän on kotikonnuilla, missä mafia ei ole vieras, vaan asukas. Lukio on jäänyt kesken, toki jatkaminen olisi hänen omasta mielestäänkin hyvä idea, mutta se vaatisi ensimmäiseksi ainakin parempaa rahatilannetta. Sen lisäksi ehkä myös hieman parempaa keskittymiskykyä. mikään kaupunginosa ole täysin vieras. osittain omasta valinnasta ja osittain pakosta – esimerkiksi työpaikkojen takia – elämäntyyli kaupungissa on ollut aika liikkuva. Jos nähdään, niin jo yhden iltapäivän aikana saatetaan käydä monilla erilaisilla alueilla neuroottisen nopeaa vauhtia liikkuen, samalla kun yritän ymmärtää neuroottisen nopeaa puhetta ja puolittaisia slangi-ilmaisuja täynnä olevia lauseita. Yleensä siirtyminen coloniasta toiseen tapahtuu kävellen. Onhan se kuitenkin lopulta kaikkein halvin tapa liikkua. Ruoka löytyy myös kätevästi matkan varrelta, neljä tacoa 1,50e. Se on sopiva hinta päivän ravinnosta, jos päivittäinen palkka on aina hieman epävarma ja omasta aktiivisuudesta kiinni. Kuitenkin hänellä olisi aina suuri halu maksaa munkin osuus. Hyvänä päivänä se voi onnistua, mutta joskus taas metrolippu (0,15e) on kulutuksen ylärajoilla. Muutenkin suhtautuminen naisiin on aika suojeleva. Tien ylittäminen tapahtuu yleensä avusteisesti käsipuolesta vahtimalla, että löydän toisen puolen. Jalkakäytävällä kävelemiseen taas pätee macho-suojelusäännöt, joiden mukaan miehen pitää aina kävellä tien puolella.

Tapaus B:
Bee ei ole paikallisia, mutta asunut kaupungissa jo melkein vuosikymmenen. Jos on viettänyt yhden päivän edellisen henkilön kanssa ja seuraavana päivänä lähtee tämän tapaus B:n mukaan, niin tuntuu kuin olisi vaihtanut vitosvaihteelta ykköselle. Enää ei häsätäkään jokaiseen suuntaan koko aikaa ja täysiä, vaan kävellään hiljaksiin ja jutellaan pikkuisen. Ensin ajattelin, että olen tavannut meksikon hiljaisimman ihmisen, mutta sittemmin tulinkin tulokseen, että muutos rytmissä vaan on niin suuri, että en itsekään oikein tiedä, miten olla. Jos en joudukaan puhumaan päälle tai korottamaan ääntäni, että saisin vastatuksi edes mulle esitettyihin kysymyksiin, niin miten sellaisen meksikolaisen kanssa käyttäydytään? Sitähän melkein joutuu itse keksimään keskustelunaiheita, ja espanjankielinen small talk ei ole vielä spesialiteettini. Varsinkin, kun henkilöllä on hyvä koulutus, kiinnostusta kirjallisuuteen, filosofiaan ja ties mihin, niin ehkä omat sanomiset joutuu tarkempaan puntariin ja vauhti hidastuu ihan itsestään. Hah, oli jopa lukenut sinuhe egyptiläisen, joka mulla on vasta täällä hyllyssä odottamassa. Koulutuksesta huolimatta rahansaanti méxicon työmarkkinoilla on vähän niin ja näin. Joinain päivinä töitä on, mutta seuraava päivä ei ole koskaan varma. Siksi kännykkää pitääkin vahtia siltä varalta, että pomo soittaa, että saa ilmaantua työpaikalle seuraavanakin päivänä. Ruokailu tapahtuu kansanpaikoissa, joissa penkit ei välttämättä ole aina puutarhakalustosta. Lyhyet matkat kävellään, sen jälkeen turvaudutaan joukkoliikenteeseen. Kaikki maksaa omat kulunsa, eikä se ole edes keskustelunaihe. Kotimatkallekin tyttö uskalletaan päästää yksin, vaikka päivä olisi jo kääntymässä iltahämäräksi. Kertoi, että ei mielellään liiku tietyillä keskustan alueilla pimeällä, ellei ole pakko. A-kaveri asuu siellä. Kerran kertoi olleensa kulmilla pimeän tultua, eikä tuntenut tarvetta jäädä sinne pidemmäksi aikaa pyörimään. Itse asuu nuorten ja taiteilijoiden suosiman kaupungonosan liepeillä, mutta kuulemma sen halvimmassa asunnossa.

Tapaus C:
Myös Cee on koko ikänsä asunut méxicossa. Nähtiin samassa kaupunginosassa, missä kaveri B asuu. Henkilöllä on suhteellisen pysyvä työpaikka ja uusimmat tekniset laitteet. Myös matkusteltua on tullut, ulkomaita myöten. Veli asuu Yhdysvalloissa, missä itse C myös oli käynyt kyläilemässä kolme kuukautta. Asiat tuntui elämässä kaikin puolin olevan kohdillansa. Iso asunto hyvällä aluella, missä äiti käy vain joskus. Töihin oli kävelymatka, ja jos kauemmas mieli, niin oma auto jouhevoittaa matkantekoa. Se oli kuulemma tärkeä, etenkin golf-harrastuksen vuoksi, koska pelivetimissä ei voisi mennä julkisiin kulkuneuvoihin herättämättä liikaa huomioita. Sinänsä ihan totta varmaan, mutta olisi nyt voinut keksiä paremman syyn auton omistamiselle... Jos ruokailu ei tapahdu kotona, niin parhaimpana vaihtoehtona pitää Burger Kingiä. Tosin kotoakin varmaan löytyy ihan hyviä sapuskoja, koska kaksi kertaa viikossa siellä käy señora, joka kokkaa useammaksi päiväksi kaappiin ruokia.
Muuten tykkää viettää aikaansa vakavaraisilla alueilla sijaitsevilla plazoilla. Enemmänkin kuvailisin niitä kauppakeskusten sisäpihoiksi. Käytiin yhdellä syömässä ketju-tacopaikassa (neljä tacoa n.4,50e) ja ensimmäistä kertaa täällä ollessani tunsin, etten ollut paikan vaalein ihminen. Olen kuullut meksikolaisista, jotka välttelevät aurinkoa, jotta tarkoin varjeltu vaaleus ei ”pilaantuisi” rusketuksella. Näiden täytyi olla niitä. Aukio oli myös yltä ja alta pelkkää parkkipaikkaa. Siellä jaguaarit ja kiiltävät kaupunkimaasturit oli sievissä riveissä.
Méxicossa on useita yliopistoja, tämä henkilö oli valinnut opiskelupaikkansa sen perusteella, mihin maksukyky riitti. Julkinen yliopisto UNAM, jossa B oli opiskellut maksaa lukukaudessa 0,20 senttiä, mutta sinne C ei halunnut, koska ei pidä opetuksen tyylistä ja ”vallankumouksellisesta ilmapiiristä”. Vaikka myönsi, että joillakin aloilla yliopisto on huipputasoa. Hän meni siis opiskelemaan yksityiseen yliopistoon, jonka lukukausimaksu oli useita tuhansia euroja. Luokkakoko viestinnänryhmässä oli ollut 13.

Vaikka henkilö vaikuttaa oikein älykkäältä ja ystävälliseltä, välillä tuntuu, että itse olen elänyt kaikkina méxicossa vieraileminani kertoina lähempänä meksikolaista todellisuutta. Toisaalta vaan leikin sitä, koska voin valita olla täällä tai lähteä pois, jos siltä tuntuu. Todellisuuksiakin on niin monia kuin vain jaksaa nähdä, kuunnella ja ymmärtää. Esimerkiksi keskustassa C ei käy mielellään lainkaan. Myönnettäköön, se on paikoin aika rähjäinen ja parhaat päivänsä nähnyt. Mutta en silti osaisi ajatella sitä paikkana, jonne en mielelläni menisi. Henkilö piti méxicoa esimerkiksi minulle ulkomaalaisena aivan turvallisena paikkana, koska tiedänhän tietyt alueet, joihin ei kannata mennä. Lista oli osittain yllättävä. Vaikka hän on asunut tässä kaupungissa 25 vuotta, tuntuu, että olen itse lyhyillä käynneilläni jo kokenut laajemmin miljoonakaupungin eri puolia tuttujeni avustuksella.