Lahdin noin kolme viikkoa sitten méxicosta kohti rannikkoa. Aikomukseni oli viettaa rentouttava paasiaisloma cololassa. Taitoin matkaa yhdessa cololalaisen ystavani kanssa, yhdeksi yoksi halusimme pysahtya hanen ystavansa luo colimaan. Kun aamu valkeni bussissa myllerrys alkoi. Vierailu sujui isantiemme sangylla maaten, mista valilla nopea pyrahdys vessaan. Ajattelin, etta vieraassa kaupungissa sopivien yksityisyytta ja suojaa antavien oksennuspuskien etsiminen oli aika epamiellyttavaa.
Seuraavana paivana hieman kello kahdentoista jalkeen puhelimeni soi nayttaen cololan numeroa. Uutinen ystavani veljen kuolemasta kiidatti meidat kylaan nopeimmalla mahdollisella tavalla. Suruaikaa rukoustilaisuuksien ohella rytmittivat muut tapahtumat. Seuraavaksi vuorossa oli ystavani kipeytyminen, itsellani oli arviolta noin 300 kirpun puremaa. sitten cololan maata liikutti maanjaristys. Vierailun hyvaksi lopuksi kanssani samassa talossa asustelleista neljasta henkilosta kolme sai uusia vatsavaivoja.
Mahaani pidellen paasin kotimatkan alkuun ja lahimpaan kaupunkiin tecomaniin saakka. Siella minut tavoittivat uutiset sika-influenssasta. Tanaan toisena paivana kaupungissa paatin lahtea internetiin sivistamaan itseani asian tiimoilta. Kun paasen paikalle naistyontekija horisee jotakin sekavaa maanjaristyksesta eika halua viruksen pelossa paastaa minua koneelle. Auki oleva televisio nayttaa kuvaa maajaristyskeskuksesta, meksikossa. Tuntuu jo hieman epatodelliselta. Nainen pesee kateni ja tietokoneen nappiksen kloorilla. Saan yhteyden muuhun maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti