H1N1

olin tecomanissa, palaamassa venahtaneelta paasiaislomalta méxicoon. Lippu seuraavaan bussiin oli taskussa, ajattelin odotellessani kayda tarkistamassa ihmisten viimeisimmat kuulumiset nettikahvilassa. Roskapostin seassa oli yksi asiallinen sahkoposti kotoa, se alkoi ymmarrykselleni sekavalla tekstilla possuista ja flunssasta. Samalla sisko alkaa jututtaa messengerissa. Myos ensimmaiset rivit liittyvat jotenkin sikojen influenssaan. Uutispimentoni piti ilmeisesti tulla paatokseensa jossain vaiheessa. Pikaisesti ennen linja-auton lahtoa koitin haalia itselleni edes pintapuoliset tiedot meneillaan olevasta epidemiasta. Koitin kuvitella, millaiseen méxicoon saapuisin seuraavana aamuna. En tarvinnut montaa hetkea pohdiskelulle, kun jo nain ihmisten kulkevan puoliautioilla kaduilla kumipuvuissa tai yksityisissa kapseleissaan valttaen kontaktia toisiin ulkoilmaan uskaltautuneisiin. Tieteiselokuvien luoma mielikuvitus paasi valloilleen.
Noin tunti bussin lahdon jalkeen pysahdymme moottoritien alkumetreilla ja autoon nousee suusuojuksessa ja kumihanskoissa nuori nainen. Kertoo olevansa terveysministeriosta. Onneksi olin saanut pikatiedotuksen suomesta jo ennen autoon nousemista, muuten olisin saattanut epailla jatkaneeni alkumatkan uinuntaa seuraavaa tiedonantoa kuunnellessani. Nainen jakaa kaikille naamarin ja kehottaa kaantymaan laakarin puoleen heti, jos ilmenee nuhaoireita, lihassarkyja, ripulia tai kuumetta. Mikali jokin naista vaivoista oli jo huolena, ulkopuolella odottaisi kenttalaakari, jonka hoiviin paasisi heti. En uskaltanut kertoa, etta cololassa olin juossut normaalia kovemmalla kiireella puskassa viime paivina.
Méxicossa linja-autoterminaali oli tavallisen kiireinen, suut ja nenat olivat kuitenkin tavallista useammilta peitettyna. Kukaan ei kuitenkaan ollut kumipuvussa tai sci fi -elokuvan kapselissa. Ostin paivan lehden ja aloin raahautua lahemmas tietoutta jattaen autuaan uutispimennon taakseni. Pelkista ajatuksista ja informaatiotulvasta alkoi nena kutittaa ja tunsin, etta aivastus haluaa ulos sisuksistani. Pidatin, pelkasin elinikaista karanteenia, jos vahingossa lennattaisin yhdenkin sylkipisaran ilmoille julkisessa tilassa.
Cololasta lahtiessa olin hekumoinut muutamilla kaupunkielaman herkuilla, joihin ajattelin itseni hukuttaa, kun olisin jattanyt maaseudun ihanaisen rauhan taakseni. Kavisin ainakin elokuvissa, mahdollisesti jonain iltana uskaltautuisin baarien tarjoamaan yoelamaan. Vahemman taidan naista iloista tulla nauttimaan. Toinen suurista elokuvateatteriketjuista on sulkenut toimintansa ”kunnes toisin ilmoitetaan”. Samoin ravintolat, yokerhot, baarit ja kaikki koulut (ala-asteista yliopistoihin). Sunnuntain jumalanpalvelus perutettiin useissa kirkoissa, méxicon jalkapallo-ottelut pelattiin yleisolta suljetuin ovin. Nainpa olen siis istunut eilisesta lahtien kotona parempia aikoja odotellessa. Onneksi tylsia ja lukemattomia gradukirjoja on viela jaljella, tekemisenpuute ei tule olemaan huolena kohtakaan. Pitkastyminen kyllakin. Mina ja porkkanat odotamme, etta elama jatkuisi taas, etta joku antaisi luvan nauttia ulkona olevasta lahes kolmenkymmenen asteen helteesta. Porkkanat ovat uskollisesti seuranani, koska lehdessa kehotettiin syomaan niita. Kuuliaisesti kipitin markkinoille ja varauduin kilon pussilla. Rousk rousk. Naamasuojan omistaminenkin on ilmeisesti etuoikeus, koska suurimmasta osasta apteekkeja ne ovat jo loppu. Onni potkaisee, jos tielle sattuu piste, jossa niita jaetaan ilmaiseksi. Muuten hengitystiensa suojatakseen joutuu turvautumaan katukauppaan, missa suojat voivat maksaa jopa 15 kertaa tavallista enemman.